maanantai 25. tammikuuta 2010

Pientä shoppailua

Tämä ihastuttava termari löysi tiensä meille kirpparilta. En ole testannut sen toimivuutta, mutta samapa tuo. Yksinkertaisesti en voinut kävellä kojun ohi ottamatta sitä mukaani. Olkoot sitten vaikka leikkimökissä kesällä.

Venlalle ostin Benettonin valkoisen peruspaidan, joka oli -30% alessa. Tykkään noista paidoista, kun niitä voi pitää lyhythihaisten mekkojen alla, aluspaitana neuleen kanssa jne. Normihintakaan ei päätä huimaa.

Itselle Kappahl:n alesta Vintage Stories -topin, jota olen jo pitänyt, vaikka kovin kesäinen onkin. Laitoin valkoisen pitkähihaisen alle ja toimii. Pitkät sukat myös samaisesta putiikista. Olen siis niin vilukissa, rakastan pitää pitkiä säärystimiä tai villasukkia. Varsinkin tälläisella pakkasella.

Kengät ostin 15 e hintaan tuosta meidän "lähikaupasta" sunnuntaina. Venlan kummit olivat kylässä ja me naisethan ei maltettu olla tekemättä shoppailukierrosta tien toisella puolella olevaan kauppaan.