tiistai 23. kesäkuuta 2009

Uusi perheenjäsen


Tässä on Rumpali.
Venlan ensimmäinen ikioma lemmikki.
Rumpali on syntynyt 1.3.2009 ja muutti meille 18.6.2009.
Niin paljon iloa ja onnea ilmassa...


Eilen hankittiin valjaat ja opeteltiin ulkoilemaan
niiden kanssa omalla pihalla. Hienosti sujui...

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Tule hyvä kakku






Innostuin kokeilemaan keksimurupohjaisia kakkuja tulevia rippijuhlia varten, jotka reilun kuukauden päästä. Synttäreitäkin juhlitaan kesän aikana, joten ruostuneita kakkutaitoja on hyvä harjoitella. Palaute kakuista on ollut hyvä, joten uskallan laittaa ne ehdolle myös tänne. Helppoja ja uuniakaan ei tarvitse, joten voit tehdä vaikka mökillä.

Kakku nro 1. on Minttukrokanttikakku, ohje löytyy täältä: http://blogit.mtv3.fi/elamamakeaksi/

Lähikaupasta en löytänyt daim-rakeita, joten korvasin ne daim-suklaanapeilla, jotka pilkoin pieniksi paloiksi.




















Kakku nro 2. on oma muunneltu versio Vadelmataivas nimisestä kakusta Kodin Kuvalehden parhaat täytekakut kirjasta (1999).

Pohja:

200 g Digestive keksejä muruna (esim. kaurakeksit käy myös)
80 g sulatettua voita

Täyte:

8 liivatelehteä
1 prk rahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 l mansikoita (vadelmia tai herukoita)
2 dl kuohukermaa

Murenna keksit monitoimikoneessa tai pane ne muovipussiin ja murskaa tasaisiksi muruiksi. Lisää muruihin sulatettu, jäähtynyt voi ja sekoita tasaiseksi.

Pane leivinpaperia irtopohjalle. Kiinnitä vuoan reunus ja repäise ylimääräinen paperi ulkoreunoilta pois. Näin saat siirrettyä kakun kätevästi tarjoiluvadille. Painele muruseos irtopohjavuoan leivinpaperilla peitetylle pohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja pane jääkaappiin odottamaan.

Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi. Purista liivatteista kylmä vesi pois. Kaada liivatteiden päälle sen verran kuumaa vettä, että ne liukenevat.

Sekoita rahkaan sokerit ja murskatut (tai viipaloidut) marjat. Vatkaa liivateseos rahkaseoksen joukkoon. Vaahdota kerma ja lisää se viimeiseksi mukaan. Kaada täyte murupohjalle. Peitä vuoka kelmulla ja anna kakun hyytyä yön yli.

Irroita ensin kakun reunat vuoasta varovasti veitsellä. Irrota reunus ja siirrä kakku lastan avulla tarjoiluvadille.

Koristele kakku samoilla marjoilla, joita käytit täytteeseen. Voit kastaa esim. tuoreet mansikat sulatettuun, hieman jäähtyneeseen valkosuklaaseen. Itse laitoin koristeeksi mansikkahilloa, kun jäljellä oli vielä viime kesän satoa. Alkuperäisessä ohjeessa kakku oli koristeltu vadelmilla + hyytelösokerilla. Aion itse kokeilla kakkua myös vadelmilla, mutten uskaltanut vadelmien puuttuessa ostaa niitä kaupan pakastealtaasta. Uutisoineet, kun ihmiset saaneet niistä noroviruksen. Ulkomaisista vadelmista, mutta kuitenkin. Odottelen kesän uutta satoa ja kohtahan se on jo käsillä...

Hyvää juhannuspäivää!

torstai 11. kesäkuuta 2009

Kolme toivomusta












Montessorin leikkikoululla oli kesätöissä peruskoulunsa päättäneitä tyttöjä.

- Äiti, minä haluan isosiskon.

Ilmoitti Venla viime viikolla, hakiessani häntä päivähoidosta.

Siellä kolme ihanaa isosisko ehdokasta pelasivat lautapeliä Venlan kanssa. Toiset lapset olivat jo päiväunilla. Venla puolipäiväisenä sai siis etulyöntiaseman isosiskoihin ja voi sitä onnellisen pikkusiskon ilmettä! :)

Kotipihaan ajettuamme toiveita sateli lisää. Koirakuumetta on podettu ja pehmokoiria ulkoilutettu ympäri pihaa, joten...

- Saanhan minä sen koiranpennun syksyllä, sinun pitää luvata.

En uskaltanut luvata, vaan vastailin ympäripyöreitä, että ensin ne allergiatestit jne. Sydäntä särkee ajatus, ettei koiranhankinta olisikaan mahdollista meille. Toivotaan parasta!

- Voidaanko me muuttaa kerrostaloon, kun meillä on liian iso talo.

Venlan serkkupojat asuvat kerrostalossa. Siinä samassa, jossa mekin olemme asuneet, ennen Venlaa. Juttuja kerrostaloelämästä kerrossänkyineen päivineen on kuultu. Huippukivaa! Mitäpä tuota liian isossa talossa asumaan. Samaa mieltä olen minäkin, varsinkin aina siivouspäivän ja pihatöiden koittaessa. Kaikella on puolensa!

Summa summarum... Tässä talossa taidetaan tarvita Aladdin taikalamppua. Ensimmäinen toive voi tuottaa hieman vaikeuksia, mutta luotan Aladdiin. Hankalaksi tilanteen tekee se, että Venla haluaa käydä vaihtokauppaa lampun hengen kanssa. Hän haluaa vaihtaa molemmat veljensä kahteen siskoon. Niin, yksi ei riitä. Veljet ovat yök! Isoilla siskoilla on ihanat vaaleat pitkät hiukset ja ihanat vaatteet. Hyvä peruste siis vaihtokauppaan. Siinäpä veljillä tekeminen, että sisko peruu puheensa tai huonosti käy, jos toive toteutuu... Simsalabim!

Mukavaa alkanutta juhannusviikkoa kaikille!




perjantai 5. kesäkuuta 2009

Kieloja siellä ja kieloja täällä



Kielot ovat vallanneet pihamme kukkapenkin. Niin ihastuttavan hurmaavia, mukavassa siistissä ryhmässä ja maljakossa, mutta liika on liikaa. Kukkapenkin muutostyöt alkoivat viime syksynä ja jatkuvat edelleen. Valmista on tultava, mutta ketä huvittaa tehdä puutarhahommia pipo päässä? Hei kesä, voisit tulla ja pysyä! Täällä odotellaan jo kuokka kädessä...

torstai 4. kesäkuuta 2009

Kukkakeijuja ja kirppareita




Tänään kävimme parilla paikallisella kirpparilla Venlan kanssa. Minulla on ollut myös oma koju toisessa niistä kohta parin viikon ajan. Lauantaina loppuu, joten loppuu myös päivittäinen ramppaaminen siellä. Sieltä kun tahtoo tarttua milloin mitäkin matkaan, jos ei muuta niin ainakin paikallisten kotileipureiden ihania leipomuksia. Olen myös lehtien suurkuluttaja ja kirppareilta löytyy aika usein uusimpia lehtiä. Miten joku raskii luopua sisustuslehdistään heti samantien? En minä ainakaan ja se kyllä näkyy notkuvissa lehtipinoissa täällä kotona. Tänään löysin aivan ihanan lastenkirjan, Kukkakeijujen Kultainen Kirja. En voinut vastustaa. Vain neljä euroa, 250 sivua ja kirja kuin uusi.